| Virallinen nimi | Preço Beleza |
Lempinimi | Bez |
| Rotu | Lusitano |
Sukupuoli | Tamma |
| Syntymäaika | 12.08.2007 |
Ikä | (VARL) |
| Väri | Kimo |
Säkäkorkeus | 154cm |
| Omistaja | Season |
Tuoja | Orlis, Espanjasta |
| Hoitaja | Otetaan! |
Kisaaja | Otetaan! |
Luonne
Yleisesti Bez on yleensä hyväluonteinen ja kiltti tamma. Ei koskaan tekisi mitään pahaa tahallaan, joskus saattaa vahingossa astua varpaiden päälle tai ruokaa kädestä annettaessa purra vahingossa. Kun Bezin huomioi oikein ja ylentävästi se saattaa antaa huomionsa itse huomioijalle. Koska Bez on hieman hienostelija, olisi hyvä muistaa ettei tee mitään väärin, kuten esimerkiksi laita Beziä likaiseen karsinaan tai mutaiseen tarhaan. Myös kannattaa muistaa että heti tarhasta tultaessa Bez odottaa harjaamista, ja se hänen täytyy saada.
Hoitaessa Bez on ihan paikoillaan, ei mitään pakkoliikkeitä siksi tätä tammaa ei tarvitsekaan sitoa kiinni. Bez nauttii ainoastaan. Harjaa saa painaa aika lujaa, koska pieni pintaharjaus vain kutittelee Beziä. Bez pitää erityisesti kun mahan alta rapsutellaan kurat pois. Päästä tietenkin on hieman arka, mutta antaa silti harjata, kunhan välttelee silmiä tarpeeksi. Kun on kavioiden vuoro, ei tarvitse kuin pyytää, että Bez nostaisi kavion. Bez ei leikittele sillä aikaa kun kavioita putsataan vaan kantaa oman kavionsa ilmassa, eikä yritä laskeskella sitä. Vesipesun aikana Bez saattaa hieman hätkähdellä jos vesi ei ole tarpeeksi lämmintä. Sitten kun oikea lämpö löytyy niin asiat ovat taas hyvin. Pesun aikana kannattaa sitoa varmuuden vuoksi kiinni. Satuloinnissa on hyvä muistaa ettei satulaa saa heittää Bezin selkään, vaan se pitää rauhallisesti asettaa. Myös satulan paikka on erittäin tärkeä, koska jos se ei ole oikealla paikalla, on turha luulla että saisi laitettua vyön kiinni. Normaalisti Bez ei pullistele kovinkaan paljon, mutta silloin kun satula on väärässä kohdassa saattaa pikkuista pullistelua syntyä. Suitset Bez ottaa hyvin suuhunsa, ei tarvitse kutitella hammaslomasta. Ei myöskään heiluttele tai nostele päätä.
Ratsastaessa tämä tamma osaa olla erittäin mukava. Pyöreät ja liikkuvat askellajit ovat joka katsojan silmään. Ei huvin vuoksi Beziä kouluratsuksi koulutettu, koska se omaa niin pyöreän ravin että sinne voisi laittaa aloittelijankin ilman satulaa, sekä laukka, etenee niin nätistä ja säilyttää sen todella hyvin ottaen huomioon käännökset. Esteitä ei meni hirveän mielellään, mutta jos ratsastaja määrää niin tamma ylittää kuin ylittääkin esteen. Bez on myös vähän liian pikkutarkka ratsastajan käsien asennosta ja pitokohdista, jos käsi ei ole oikein käännökseen lähdössä ei tamma pelkällä pohkeella käänny. Siispä, plussaa olisi edes vähän kokenut ratsastaja Bezin selässä. Muuten kyllä voisi kuka vain ratsastaa tällä tammalla.
Kisoissa
kun Bez laitetaan traileriin se tietää ettei tänään olekaan ihan mikä tahansa päivä, vaan on kilpailupäivä. Kilpailupäivät tuottavat pieniä perhosia mahaan matkan ajaksi ja hieman ennen kisoja. Kevyen lämmittelyn ja rauhoittelun jälkeen Bez on jo melko rauhallinen. Bez ei ole koskaan saanut mitään kauheaa kohtausta juuri ennen kentälle menoa tai kentällä ollessa. Koska Bezin pitää päästä näyttämään kuinka etevä on esimerkiksi koulukilpailuissa se tallaa kaasun pohjaan, mutta hillitysti suorittaa melkein radan kuin radan. Suorituksen jälkeen Bez vaatii ratsastajalta oikein kunnon taputuksen ja raikuvat aplodit yleisöltä. Saatuaan ne, se voi tepastella takaisin trailerin luokse. Ennen traileriin menoa olisi hyvä muistaa että Bez haluaa jaloitella ennen matkaa, siispä pieni talutuslenkki ei ole pahitteeksi.
Luonteesta kiitos © Nebel
Sukutaulu
| Isä Maldição evm |
Ii |
Iii |
| Iie |
| Ie |
Iei |
| Iee |
| Emä Beleza da Primavera evm |
Ei |
Eii |
| Eie |
| Ee |
Eei |
| Eee |
Kisat
Hevonen on kisannut 0'ssa kisassa, joista se on voittanut 0 kisaa ja ollut sijoittuneena ollut 0'ssa kisassa. Hevosen koulutustaso on:
Ko: Intermediate II
Re: 60cm
Me: -
Irto: 80cm.
Pääpaino kisauksessa on kouluratsastuksessa.
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
pp.kk.-vv, jaos, luokka,
kutsu, sijoitus
Jälkeläiset
Tammalla voidaan haluttaessa teettää tilausvarsoja. Lisää saa kysyä tallikirjasta.
pp.kk.-vv, isä/emä
Ori/tamma, tammavaiori
Varsa, omistajana nykyisin
Kuka?
pp.kk.-vv, isä/emä
Ori/tamma, tammavaiori
Varsa, omistajana nykyisin
Kuka?
pp.kk.-vv, isä/emä
Ori/tamma, tammavaiori
Varsa, omistajana nykyisin
Kuka?
pp.kk.-vv, isä/emä
Ori/tamma, tammavaiori
Varsa, omistajana nykyisin
Kuka?
pp.kk.-vv, isä/emä
Ori/tamma, tammavaiori
Varsa, omistajana nykyisin
Kuka?
Varusteet
Hoitajan ostamat varusteet lihavoituna. Tuotteet tilattu
Equus sportista.
1 x All EQ musta X 14" á 1052 yht. 1052€
1 x Belt Leather EQ musta / hopea 70cm á 47 yht. 47€
1 x Saddle Pad Gel EQ musta one-size á 62 yht. 62€
1 x Ticht Square EQ mariini S á 28 yht. 28€
1 x Iron Safe Ball EQ hopea S á 21 yht. 21€
1 x Leather Synthetic EQ musta 160cm á 51 yht. 51€
1 x Achen EQ musta / hopea M á 99 yht. 99€
1 x Leather Rein EQ musta / hopea L á 46 yht. 46€
1 x Bit Guardian EQ mariini one-size á 2 yht. 2€
1 x Cheek Joint Bit EQ hopea 12,5 / ohut á 23 yht. 23€
1 x Gambrel Boot EQ valkoinen / musta S á 16 yht. 16€
1 x Leg Wrap Fleece EQ mariini one-size á 19 yht. 19€
1 x Pad EQ musta S á 7 yht. 7€
1 x Shipping Boot High F EQ mariini S á 35 yht. 35€
1 x Shipping Boot High H EQ mariini S á 35 yht. 35€
1 x Brush Set+ EQ mariini one-size á 35 yht. 35€
1 x Box+ EQ mariini one-size á 30 yht. 30€
1 x Hoof Pick&Brush EQ mariini one-size á 2 yht. 2€
1 x Natural Body Brush EQ musta one-size á 7 yht. 7€
1 x Natural Dust Brush EQ musta one-size á 10 yht. 10€
1 x Cooler Rug EQ violetti M á 13 yht. 13€
1 x Fleece Rug EQ mariini M á 13 yht. 13€
1 x Riding Rug EQ mariini S á 27 yht. 27€
1 x Winter Rug EQ mariini M á 147 yht. 147€
1 x Halter Strap Leather Two Chains EQ musta / hopea one-size á 22 yht. 22€
1 x Halter Strap Nailon EQ mariini one-size á 7 yht. 7€
1 x Halter EQ mariini M á 16 yht. 16€
1 x Ear-cap Crochet EQ mariini one-size á 13 yht. 13€
1 x Reflector EQ oranssi one-size á 2 yht. 2€
1 x Reflector W EQ oranssi one-size á 4 yht. 4€
1 x Saddle Bag EQ mariini one-size á 15 yht. 15€
1 x Tack Box EQ mariini one-size á 250 yht. 250€
1 x Blue Lotion EQ - 0,5L á 10 yht. 10€
1 x Cut Spray EQ - one-size á 8 yht. 8€
1 x Hoof Cream EQ - 0,5kg á 35 yht. 35€